perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Keskiviikkona eduskunnassa käsiteltiin jälleen kauppojen aukioloaikojen pidentämistä ja mietojen alkoholijuomien sekä itsehoitolääkkeiden myynnin sallimista kaupoissa.

Aukioloajat on monitahoinen asia. Sitä on melko helppoa perustella ja vähintään yhtä helppoa vastustaa. Työntekijän näkökulmasta korostuu vapaa-ajan menetys tai ainakin vapaa-ajan suunnittelun vaikeus. Tämä on ymmärrettävää. Lisäksi olisi vähintäänkin kohtuullista, ettei julkisuudessa esiintyisi enää vaatimuksia palvelualojen työntekijöiden palkanleikkauksista. Mutta varmasti kaupanalalta löytyy sellaisiakin työntekijöitä, jotka olisivat valmiita tekemään ympäripyöreää viikkoa - ja mielellään. Vaikea asia siis.

Mitä mietojen alkoholijuomien ja lääkkeiden myyntiin kaupoissa tulee, olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää työnantajapuolen kanta yksintyöskentelyyn tuossa tilanteessa. On aivan selvää, että yksintyöskentelyn täydellinen loppuminen olisi ainut mahdollisuus antaa hyväksyntä tälle asialle. Alkoholijuomien tuomat haitat kansanterveydelle ovatkin jo asia erikseen.

Vihdoinkin ovat säät lämmenneet! Oikein hauskaa kevättä ja railakasta vappua kaikille!